Yhteishyvä
Monthly Archives

maaliskuu 2016

DIY Sisustus

DIY kuramatto

27.3.2016

Eteinen toimii kodin käyntikorttina. Meidän käyntikorttimme on usein aika kurainen, ja oven edestä löytyy mitä merkillisimpiä aarteita, keppejä ja pikkukiviä. Tulee ihan heti selväksi, että täällä asuu pari möhnäistä pikkuriiviötä.

Eteismattoni näyttää nykyisin tummanharmaalta, vaikka hankin sen mielestäni mustavalkoraidallisena. Olen tähän asti esteettisistä syistä vastustanut kuramattoa, sillä se jo sanana saa suupielet kääntymään alaspäin.

Kaunis kuramatto, siinäpä haaste. Saksin uuden maton metritavarana myytävästä kuramattomatskusta. Piirsin kaavat isolle paperille ja leikkasin sen avulla linnun muodon. Näitä lintuja voisi olla eteisessä useita ja erikokoisia, kokonainen mattoparvi.

sakset

 

eteismatto lintu

IMG_2987

eteinen

DIY Inspiraatio

Mustavalkoiset munat

23.3.2016
pääsiäismunat

Mustavalkoisuus toimii aina, myös pääsiäisenä. Illan hämärissä koristelin pari rasiallista munia tussilla. Ei haittaa vaikka viivat on vähän vinossa eivätkä pilkut ihan paikoillaan, kun väri on sama. Näistä munistahan saisi kolmiuloitteisen värityskirjan – ehkäpä pitkäperjantai-iltana annan värityshommat lapsilleni. Tosin suklaatkin saattavat kadota siinä samassa.

mignon muna

koristele pääsiäismuna tussilla

Munat tarjoillaan lapsiperheystävällisistä kertakäyttösnapsilaseista, jotka kuositin teipistä leikatuilla kolmioilla.  Laitoin snapsilaseihin myös rairuohot kasvamaan, mutta kuosihommat sujuivat paremmin kuin istutukset. Ruoho pukkaa ulos aika harvakseltaan :).  Pääsiäisen jälkeen voi snapsilasit pakata mukaan vaikka vappupiknikille.

snapsilasi kertakäyttö

pääsiäiskoristeet

Skål keväälle!

 

 

Askartelu DIY Lapset

Virvon varvon virpomisvitsa!

18.3.2016
pääsiäisoksa kori

Sunnuntaina virvotaan ja varvotaan. Meidän jengi sai aikaiseksi vain kolme virpomisoksaa, mutta ne ovatkin sitten  vähän spesiaalimpia.  Höyhenet leikattiin papereista, ja huopalintukoristeiden idea on, että niitä voi käyttää avaimenperinä pääsiäisen jälkeen. Odotamme muhkeaa munasaalista!

askartelutarvikkeet

leikkaa sulkia

 

virpomisvitsa

linnut

lintu avaimenperä

lintu koriste

Askartelu DIY Lapset

Leikkaaliimaateippaa – DIY pääsiäiskortit

14.3.2016

Kuviosaksilla saa leikattua hauskoja raitoja, ja koska sakset eivät ole terävät, pysyvät ne vähän pienempienkin askartelukavereiden kädessä.

Kortteihin tarvitaan valmiita korttipohjia, kuviosakset, kuvioteippiä ja liimaa. Sitten saksitaan ja liimataan raitoja korttipohjiin, leikataan munan tai linnun muoto, koristellaan oman maun mukaan. Tekstit tein Dymo-tarrakoneella. Raidallista pääsiäistä!

kuviosakset

teippejä

liimaa raiday

Leikkaa muna

Liimaa muna

raitakortti

kortteja

kortteja

DIY Inspiraatio Sisustus Virkkaus

Kasaa arjen kaaos koreihin – DIY sisustuskori

7.3.2016

Olen sisustuskorien kaveri. Niihin saa kätevästi kasattua arjen kaaoksen, joka luovien lasten (ja aikuisten) perheessä muuten vyöryisi päälle. Luovista lapsista ja arjesta keskustelinkin viime viikolla Yle Puheen Marja Hintikka Livessä.

sisustuskorit eteisessä

Pääsiäiseen on vielä muutama viikko, mutta täällä Kermaniassa ollaan jo hommissa. En ole kausiajattelun suurin fanittaja, mutta lasten myötä olen heltynyt. Pyntätään kyllä, mutta omalla tyylillä. Suunnittelin pääsiäiskoristeet siten, että niistä on hyötyä myös pääsiäisen jälkeen. Ensimmäisenä ideana esittelen ontelokuteesta virkatun korin, johon piilotan suklaamunat the päivänä, ja jatkossa eteisen pikkutavarat.

pääsiäiskori

Koriin tarvitaan Novitan Ecotube -kudetta ja virkkuukoukku. Virkkasin 5 ketjusilmukkaa ja suljin ne ympyräksi. Tähän ympyrään virkkasin 10 silmukkaa. Ensimmäisellä kerroksella tein lisäyksen joka silmukalle, toisella joka toiselle, kolmannella joka kolmannelle ja niin edes päin.

korin virkkaus

pohjan virkkaus

Korin pohja muodostuu kuudesta kerroksesta, jolloin sen halkaisija on 20 cm. Sen jälkeen virkkasin ilman lisäyksiä kolme kerrosta, väliin kolme kerrosta valkoisella ja vielä kolme kerrosta harmaalla. Korin kahvan leveys on 3 silmukkaa ja pituus 15 kerrosta.

virkattu kori kahva

Tietenkään en malttanut olla virkkaamatta korille kaveria. Näitä kahvallisia koreja yhdistämällä saa koottua erilaisia säilytysratkaisuja eteiseen, lastenhuoneeseen tai kylppäriin.

sisustuskori

kaksi koria

korit2

hanskakori