Yhteishyvä
Askartelu DIY Inspiraatio Lapset

Pienet kurpitsalyhdyt

15.10.2017
kurpitsalyhdyt
kurpitsat
koristekurpitsat
Syksy – lempivuodenaikani. Iltakävelyjä tähtien loisteessa, kaakokuppeja kynttilänvalossa ja peiton alle käpertymistä kera kirjavuoren. Joopa joo. Lapsiperheessä on iltakävelyn aikaan ohjelmassa iltapesut, kaakaokuppeja heitellään lattialle ja peiton alle nukahdetaan rättiväsyneenä. Kynttilöitä ihaillaan kaukaa, mieluiten jonkun toisen kotona.
Kaipaan kuitenkin elävää tulta pimeiden iltojen piristykseksi, ja keksinkin miten kynttilänvalon saa aikaiseksi lapsiystävällisesti. Ratkaisu on pattereilla toimivat tuikut. Lähestyvän halloweenin kunniaksi piilotin tuikut kurpitsalyhtyjen sisään.
Kurpitsalyhtyjen valmistamiseen tarvitsee valonlähteen lisäksi pienen sahan ja lusikan. Sahasin koristekurpitsojen kannet irti, koversin pehmeän sisuksen lusikalla, ja asettelin tuikut sisään. Lyhdyissä voi toki käyttää oikeitakin lämpökynttilöitä, mutta silloin tasaisin myös kurpitsan ala-osan sahaamalla suoraksi.

Aiheeseen liittyvät

Ei kommentteja

Jätä vastaus